Kasvojen iho suositellaan puhdistaa säännöllisesti kaksi kertaa päivässä. Puhdistus onkin hyvän ihonhoidon perusta. Iltaisin kasvoilta puhdistetaan meikin lisäksi päivän aikana iholle kertynyt lika ja ylimääräinen rasva. Kasvojen puhdistus aamulla puolestaan poistaa yövoiteen jäämät sekä yön aikana ihon pinnalle nousseen talin.
Mikä on hyvä ihonhoito rutiini?
Kauniin ja hyvänvoivan ihon salaisuuteen kuuluu säännöllisyys. Tärkeimmät ihonhoitotuotteet ovat puhdistus, kuorinta, seerumi, kosteusvoide ja aurinkosuoja. Ihon hoidon kasvoille viimeistelee meikkivoide ja puuteri.
Mitä tuotteita ihonhoitoon?
Kauniin ja terveen ihon resepti sisältää 3 kulmakivituotetta. Nämä ovat puhdistus, kasvovesi ja kasvovoide tai-öljy. Säännöllisin väliajoin kasvot tarvitsevat jotakin ekstraa. Näitä ovat muun muassa kasvojenkuorinta, seerumi, naamiot ja silmänympärysvoide.
Miten aloittaa ihonhoito?
Ihonhoito kannattaa aloittaa ensimmäisten epäpuhtauksien ilmaannuttua yleensä murrosiässä. Huomioitavaa on, että syy finneihin on kehossa tapahtuva hormonaalinen myllerrys. Tämän vuoksi näppyjä on hankala saada täysin taltutettua ulkoisella ihonhoidolla. Tytöt ovat yleisesti ottaen kiinnostuneita ihonhoidosta kuin pojat. Ihonhoito on kuitenkin myös suositeltua aloittaa murrosiässä pojilla. Koskaan ei
Miten tunnistan ihotyyppini?
Ihotyyppi jaetaan neljään eri kategoriaan: normaali-, kuiva-, rasvainen- ja sekaiho. Oman ihontyypin tunnistaminen on oikean ja tehokkaan ihonhoidon kulmakivi. Tuoteviidakko markkinoilla on valtava. Ihotyypin tietäminen helpottaa valitsemaan juuri oikeat ihonhoitotuotteet itselle. Se säästää myös kukkaroa. Jos olet epävarma omasta ihotyypistäsi, hyvä idea on käydä tarkastuttamassa ihotyyppisi alan ammattilaisella. Suositus on käydä kosmetologilla muutenkin säännöllisesti vähintään muutaman kerran vuodessa, mieluiten useammin. Samalla voit päivittää omat ihonhoitotuotteet.
Kuinka hoidan ihoa?
Jokaiselle ihotyypille on omat hoitotuotteensa. Ihotyyppisi määrittää tuotteen valinnan.
Normaali iho
Normaali iho on terve, pehmeä ja sileä. Normaali iho on väriltään tasainen. Se on myös kimmoisa ja kiinteä. Ihohuokoset ovat normaalikokoiset tai pienet, eikä epäpuhtauksia juurikaan ole. Tavoitteena on normaalissa ihossa pitää iho sellaisessa kunnossa. Normaalille iholle kannattaa valita hyvät perustuotteet. Päivällä ja yöllä voi käyttää samaa kasvovoidetta. Kuorinnaksi kannattaa valita voidemainen tai raemainen tuote.
Kuiva iho
Kuivassa ihossa iho on ohut, ryppyinen ja tuntuu veltolta. Kuivan iho tavoitteena on kosteuttaa ihoa ja estää kosteuden haihtumista. Kuiva ja pintakuiva iho usein sekoitetaan helposti. Pintakuiva ei varsinaisesti ole ihotyyppi. Siinä tärkeintä on poistaa kuollut, hilseilevä ihosolukko ihon pinnalta ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Atooppinen iho on myös yleensä kuiva. Kuivan ihon puhdistukseen kannattaa valita maitomainen tai voidemainen puhdistustuote tai -öljy. Kun tuotteen kyljessä lukee kosteuttava, se sopii mainiosti kuivalle iholle. Kuorinta tuotteeksi kannattaa valita voidemainen.
Rasvainen iho
Rasvainen iho on yleensä paksu. Sen huokoset ovat suuret. Iho tuottaa runsaasti talia, sen pinta kiiltelee ja iho myös näyttää rasvaiselta. Tälle ihotyypille on yleistä erilaiset ihotulehdukset, kuten akne ja rosacea eli ruusufinni. Tuotteilla tähdätään rasvaisuuden vähentämiseen ja talinerityksen hillitsemiseen. Huomiota kannattaa kiinnittää myös ehkäistä tulehdusten syntymistä. Puhdistukseen kannattaa valittaa geelimäinen ja PH– arvoltaan hapan tuote.
Sekaiho
Sekaihossa on tyypillistä, että rasvaisuutta esiintyy otsassa, nenässä ja leuassa. Poskilla iho on kuitenkin kuiva. Sekaihon tavoitteensa on niin kutsutun T- alueen ihon normalisoimisessa. Tuotteiden valinnassa kannattaa valita rasvaisuutta poistava kasvovesi, jota voi käyttää täsmällisenä vain tälle T- alueelle. Lisäksi puhdistava naamio T-alueella kerran viikossa on hyvä valinta.
Miten vahvistaa kasvojen ihoa?
Kasvojen ihonhoito ulkoisesti on ihollesi oleellista. Yhtä oleellista on ottaa huomioon myös terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Lisäksi runsas veden juomisella ihokin näyttää terveemmältä ja kuulaamalta. Vältettäviä tuotteita ovat sokeri, vaaleat viljat ja tupakointi.